Yrittäjäurani

Yrittäjänä olen kokenut kovia nousuja ja laskuja

Olin isoissa hankkeissa ja kansainvälisissä projekteissa mukana. Jokainen perustamani yritys oli 2.500€ pääoman sijoituksella. Tavoitteeni oli luoda uusia työpaikkoja ja antaa mahdollisuuden toteuttaa itseään yli 100 henkilölle eri yrityksissäni. Mielestäni onnistuin siinä täydellisesti.

Tiedän kuinka vaikea on palkata ensimmäinen työntekijä ja tehdä 300% liikevaihdon kasvu vuodessa. Menestyksen ja kasvun lisäksi olen kokenut isoja tappioita ja konkursseja. Yrittäjäurani on ollut monipuolinen ja värikäs. Kansainvälinen kokemukseni yrittäjänä sekä minussa oleva energia on varmasti eduksi yhteiskunnalle. Tämän takia olen päättänyt lähteä mukaan eduskuntavaaleihin ja edistämään yrittäjyyttää Suomessa.
Opiskellessani ammattikorkeakoulussa perustin ensimmäisen osakeyhtiöni ja tein vientikauppaa Venäjälle. Yritys kasvoi tasaisesti 1,5M €:n liikevaihtoon. Toisen yritykseni perustin vuonna 2008 opiskelukaverini kanssa. Kyseinen yritys työllisti 50 työntekijää ja oli suurin yksityinen rakennusyhtiö, joka rakensi Itä-Suomessa hirsimökkejä ja huviloita avaimet käteen -periaatteella. Samaan aikaan olin myös osakkaana hirsitaloja valmistamassa yrityksessä.

Suurin hankkeeni vuosina 2010-2015 oli kolmen (Espanjassa Riofrio, Suomessa Imatra ja Ilomantsi) kalankasvatustehtaan rakentaminen ja käynnistäminen.

Vuosi 2015 oli minulle painajainen. Silloin Venäjän ruplan arvo heikentyi yli 50% ja kaikki venäläiset asiakkaat sekä sijoittajat katosivat. Kolmelle yritykselleni kävi dominoefekti ja yritykset ajoittuivat konkurssiin. Miljoonien eurojen sijoitukset ja yli 100 työpaikkaa haihtui hetkessä.

Vuonna 2017 tein exitit muista yrityksistä ja aloin suunnitella uusia kuvioita. Samalla perustin Lapsipyöräily ry:n ja ryhdyin edistämään suomalaista kilpapyöräilyä.

Vuodesta 2018 olen ollut mukana kansainvälisessä lohkoketjuyrityksessä.

En lannistu enkä luovuta vaan jatkan sinnikkäästi eteenpäin!

JAA TÄMÄ