Hei,

Minä olen Seppo Kapanen, 38-vuotias perheellinen keski-ikäinen mies Lempäälästä, kahden lapsen isä.
Äitini juuret ovat Suomesta ja ollessani 12-vuotias muutimme Itä-Karjalasta paluumuuttajana Tampereelle. Olen varhain tutustunut työelämään ja myös kaikki opiskeluvuodet olin aina jossain töissä. Valmistuin Tampereen ammattikorkeakoulusta sähköinsinööriksi vuonna 2005.
Viimeiset kymmenen vuotta olen toiminut yrittäjänä ja luonut yli sata uusia työpaikkoja eri aloille. Yrittäjänä olen tottunut kehittämään, tarttumaan toimeen ja selviytymään eri tilanteissa. Tämän lisäksi kolme viimeistä vuotta olen vahvasti mukana kehittämässä suomalaista nuorisopyöräilyä ja valmennan tytärtäni maantiepyöräilijäksi.

Eduskunta tarvitsee kansanedustajia, joilla on monipuolista kokemusta elämästä ja jotka uskaltavat tarttua ajankohtaisiin ongelmiin sekä ottamaan vastuun päätöksistä.

Millainen ehdokas olen?

  1. Haluan, että politiikka on ymmärrettävää ja että jokainen ihminen voisi nostaa omat ongelmansa esille, koska jokainen ihminen on arvokas, jokainen mielipide on tärkeä.
  2. Puolueissa toimivat ihmiset ja heidän arvomaailmansa. Se on niin kuin yritysmaailmassa; ihmiset ratkaisevat, eikä yritys.
  3. Poliitiikan on oltava kuin yrityksen johtaminen ja kestävyysurheilun yhdistelmä.
  4. Perinteiset humaaniset arvot ja perhearvot ovat minulle erittäin tärkeitä ja puolustan niitä kansanedustajana.
  5. Haluan panostaa lasten ja nuorten laadukkaaseen koulutukseen ja hyvään oppimisympäristöön.

Sinisistä:
Lähdin Sinisiin, koska se on uusi puolue joka on vasta rakentumassa. Yrittäjänä pystyn kehittämään puoluetta ja tuomaan siihen omia käytännön kokemuksia.
Siniset ovat puoluekartalla keskelle sijoittuva, eturyhmistä irrallinen ja yksilöiden vapautta korostava puolue.
Haluamme uudistaa politiikkaa ja sen rakenteita.
Arvostamme ihmisten erilaisuutta ja yhteistyötä yli puoluerajojen.
Ainoa eturyhmämme on Suomen kansa.

JAA TÄMÄ

2 weeks ago
Keskituloinen perhe maksaa veroja 74 % tuloistaan

Sinulla on vielä mahdollisuus vaikuttaa, #222

Eduskuntavaalien edellä puolueet kokoomuksesta vasemmistoliittoon haluavat korottaa veroja, jotta rahaa voidaan jakaa entiseen tapaan huolettomasti kaikkeen kivaan maailmassa. Ei riitä entiseen ... See more

2 weeks ago

Suosittelen päivän julkaisua Hervannan Sanomat
#kapanen222 #vaalit2019

2 weeks ago

2 weeks ago
Photos from Seppo Kapanen eduskuntaan, n: 222's post

Tässä on vielä sinisten ajatukset ja minun ikuinen kysymykseni (katso alla punainen teksti).
Suomi muuttuu 14.4.2019 jälkeen äänestämääsi suuntaan. Sinä päätät mitä syömme, millä ... See more

2 weeks ago

En muuttaisi yhtäkään päivää tästä hienosta eduskuntavaalikokemuksesta. Paljon on opittu viimeisen 4kk:n aikana ja paljon on vielä opittavaa. Viimeisen viikon aikana olen saanut huikean ... See more

2 weeks ago
Paimion Sdp teetti vaalimainoksia työttömillä – "Ei pois paikallisilta yrityksiltä"

SDP Tampere #somevaalit #vaalit2019
@sdp aloitti ihmisten aktivoimisen ja työllistymisen 😳.
T. Puna-vihreä vastustaja #kapanen222

Paimion Sosialidemokraatit ry on teettänyt vaalimainosten taustalevyjä työttömien kuntouttamiseen tarkoitetussa Apilan toimintakeskuksessa. Taloudenhoitaja Tapani Lahti korostaa, että tarkoitus ... See more

2 weeks ago
Sininen tulevaisuus

#maahanmuutto

Suomen maahanmuuttopolitiikassa on tapahtunut käänne tiukempaan. Alla on lueteltu viisi merkittävää muutosta, jotka säädettiin kuluvalla hallituskaudella.
Sininen maahanmuuttolinja on ... See more

2 weeks ago
Seppo Kapanen: Tuettava urheiluseuroja ja sisävelodromia

Seppo Kapanen: Tuettava urheiluseuroja ja sisävelodromia
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
#somevaalit #vaalit2019 ... See more

Kaikissa teemoissani työllistyminen, opiskelu ja hyvinvointi ovat sidoksissa toisiinsa. Ennalta ehkäisevät toimet lapsiperheiden tukemiseksi parantavat merkittävästi lasten terveydentilaa ja ... See more

2 weeks ago
”Osaavat maahanmuuttajat eivät vie suomalaisten työpaikkoja. En näe ristiriitaa tässä.” – Demarien Maria Päivänen Lempäälän vaalipaneelissa

Lempäälän #vaalipaneeli
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
#somevaalit #vaalit2019 #kapanen222

Sinisten Seppo Kapanen sanoi jokaisen ihmisen olevan arvokas.

– Ihmistä täytyy auttaa silloin, kun ... See more

Maahanmuutto, koulutus ja liikenne kirvoittivat vilkkaan keskustelun Lempäälän vaalipaneelissa. Useassa puheenvuorossa kuultiin linjauksia, jotka poikkesivat puolueiden johdon julkituomista ... See more

« 2 of 26 »
JAA TÄMÄ